Mä olen varmasti ehdolla 'Paskin lähimmäinen' -kilpailussa, mutta mun mielestä olis aika fine olla jonku aikaa tavoittamattomissa. Että esim. ei olis olemassa matkapuhelimia eikä sähköposteja eikä ovikelloja. Mä en ole mikään tärkeä ihminen, mä tiedän sen, enkä halua kuulostaa mulkulta ja itserakkaalta, mutta joskus on kyllä rankkaa olla "suosittu" ja "tärkeä" ja "help desc". Sen jälkeen kun mä olen voittanu monena vuonna peräkkäin sen 'Paskin lähimmäinen of the year' -palkinnon, mä voisin siirtyä eläkkeelle ja muuttua erakoksi. Sit mä olisin onnellisesti vanhus, joka on yksin ja jota kukaan ei muista. Ja herttijetuna kun mä nauttisin siitä. Oma rauha ja yksinäisyys ja yksinoleminen on maailman kauneimpia asioita.

Kamala juttu, mutta Viirulla oli vöyvösiä, elikkäs siilikirppuja. Mä huomasin, että se raapi itteensä koko ajan ja sit kurkkasin sen piikkien sekaan taskulampun kanssa. Ja voi hyi siellä vipelsi ötököitä! :/ Sellaisia kukkakärpäsen kokosia ja vähän näkösiäkin ja punaruskena värisiä. Netistä löysin tietoa, että ne on siilikirppuja ja useinmiten vaarattomia ihmisille ja muille eläimille. Ostin apteekista Frontline Vet nimistä kirppusumutusta ja käsittelin Viiru-paran sillä. Se oli pahan hajuista ja siinä oli alkoholia ja Viiru kuulosti niiden höyryjen takia hengästyneeltä vähän aikaa. Olin paniikissa. Ja sitä ainetta meni myös vahingossa Viirun silmiin vaikka yritin olla varovainen ja olin vielä enemmän paniikissa. Otin yhteyttä Englantiin Hedgehog Rescueen ja ne rauhoitteli mua, että kyllä se siitä ja neuvoivat huuhtelemaan Viirun silmiä vedellä. Pian niitä kirppuja jo tippuilikin kuolleena pois. Ja tuo lääke on sellaista, että se jotenkin imeytyy ihon rasvakerokseen ja vaikuttaa jonkun aikaa jätkikäteenkin. Nyt Viirun hengitys on normaalia ja silmätkin on jo ihan ok. Se englantilainen neuvoi, että siileille kannattaisi mielummin käyttää sellaista ulkoloishäätöä, joka sopii myös häkkilinnuille. Ne sopii parhaiten siis myös siileille. Mutta tuo Frontline sopii myös, vaikkakin saattaa olla haitallista varsinkin hengitykselle.

Täytyy myöntää että pelästyin niitä kirppuja tosi paljon ja tuli sellanen tosi kutiseva olo itelleki ja myönnän myös, että pikku sekunniksi tuli ajatus, että laitan Viirun takaisin ulos. Mutta sitten tajusin, että Viiru on mun kaveri ja se tarvitsee mua nyt entistä enemmän ja mä en saa olla itsekäs kun toisella on paha olla ja vaivoja.

Nyt Viiru jo söikin, että kyllä se varmaan on jo parantumaan päin. Raukka kun ne tyhmät ja oksettavat kirput varmaan vaivas sitä tosi paljon! Mä annoin sille ruuan mukana myös Axiluria ihan pari murua, että pääsis samalla eroon mahdollisista sisäloisista. Pitäähän Viiru nyt saada pelikuntoon toukokuuksi.

Arvatkaa, kuka on palannut elämääni? KYLLÄ! Viiru -siili! Se oli taas herännyt liian aikaisin talvihorroksesta, koska siililiinithän kuuluis herätä vasta joskus toukokuussa kun öisin ei ole enää pakkasta. Kun tänään tulin töistä ja kiersin Eemelin kanssa korttelin niin siinähän se tuttu kaveri kökötti meidän portin luona. Aivan ku se olis oikeesti odottanu mua. Ja se ei pelästyny eikä mitää ja mä vaan hihkasin et "Hei Viiru!!". Mä otin sen heti sisälle koska vielä on liaan kylmä Viirulaiselle. Se ei oikeen arastellu eikä mitään, aivan ku se ihan oikeesti muistais mut ja kyllä se varmasti muistaakin. Jostain oon lukenu, että siilit on oikeesti aika viisaita ja niillä on hyvä muisti. No nyt se siis asuu meillä taas toukokuuhun saakka. Se saa taas päivät nukkua ja yöt juosta ympäri vessaa. Mua vähän itketti kun mä löysin sen ku mä en loppukesästä enää nähny sitä, kun lopetin sen ruokkimisenkin melkeen kokonaan kun naapurin tätikin (eli Asterix -kissan äiti) ruokki sitä kans ja se alkoi näyttää jo aika pullealta. Ja mua sitten on hieman huolestuttanu, että mitä sille kuuluu ja onko se pärjänny elämässä. Mutta hyvinvoivalta se näytti. Ja siis olen 100% varma, että se on Viiru, koska sillä on vasemman "käden" "keskisormen" kynsi ainoa joka on väritön kun muut on mustia. Eli salettiin sama sälli. Mä olen niin iloinen kun se on taas täällä. Mä siitä tykkään vaikka se ei mikään kesy olekaan. Se on hieno siili. Paras varmasti.

Mä oon kipiä. Tiistai-iltaa tuli kylmä ja vähän kuumetta. Keskiviikko ja torstai olin töissä, koska aamuisin ei ollu kuumetta mutta tietenki se nousi aina töissä kun rehki. Perjantaina olin kotona sairaslomalla ja vaan nukuin koko päivän.

Sitä paitsi musta tuntuu että mua masentaa ja stressaa. Tuntuu, et vaikka kuinka yrittäis töissä parhaansa ja vaikka kuinka olis hyvä niin aina joku keksii jotain valittamista. Ja muuten tykkäis niin työstään, mutta aina on eräs joka jotenki vaan vie siitä ilon. Tuntuu, et jotenki saa olla ihan varpaillaan. Ja se on todella epäreilua. IKINÄ ei kiitosta mistään. Aina vaan jotain ihan kummallisia piikittelyjä ja huomautuksia.

Ja nyt mulla on likanen tukka ja mun koti on sotkunen kun oon niin kipee ja vittuuntunut. Pakko ryhdistäytyä. Yrittää olla ajattelematta. Mutta epäoikeudenmukaisuus on mulle niin kova pala, että sitä on todella vaikea olla ajattelematta.