Niinhän siinä sitten kävi, että Irmeli alkoi odottamaan lisää vauvoja hetipian ensimmäisen poikueen jälkeen. Irmeli oli kyllä omassa häkissä, mutta Irmeli ei arvostanut yksinolemista ollenkaan vaan alkoi syömälakkoon. Se vaan kökötti häkissään ja kun sitä otti syliin se oli vaan ihan löysä. Pelästyin ja laitoin sen Aapelin kanssa. Ja heti Irmeli olikin taas oma itsensä, iloinen ja purisi. No, enhän mä sitä sitten yksin pitäny. Ja nyt on meillä kolme pikkuista pikkumarsua! Ne on täysin naurettavan näköisiä. Ihan minikokoisia ja kaikilla samallainen dorka jakaus (cresti) kuin Aapelilla. Kaikki pikkujätkiä. Kaksi mustaa ja yksi Aapeli-wanna-be. Ne on pienempiä kuin edelliset kaksi, mutta ei yhtään surkeampia, ehkä jopa reippaampia. Ja niin ihania ja iloatuottavia.

Mutta nyt Aapelilla on myös pallinpoistoaika varattuna, joten enää ei pitäisi pikkuviinereitä syntyä. Se on vähän harmi, mutta tähän on hyvä poikiminen lopettaa kun kaikki on mennyt niin hienosti.

Voi hyvä jumala taas mikä päivä. Ihmisten dorkamaisuudella ei ole mitään rajaa. En edes jaksa kertoa mitä kaikkea on tapahtunut, mutta tänään mun syytä on ollut aika moni asia. Varsinkin se, että ihmiset on niin vammasia, ettei ne muista, että elokuvat pitäs palauttaakin. Ja mun syytä on ollut myös, että jossain lastenkodissa on raskasta olla töissä ja mä mua uhkailtiin potkuilla, koska joku omien sanojensa mukaan vaikutusvaltainen nainen hommaa mulle potkut, koska hänen tyttärensä palauttaa leffat myöhässä. En itse näe täysin selvästi miksi se on mun vika, mutta onpa kuitenkin. Oikeesti, miksi ihmiset on tyhmiä ja ilkeitä? Miksi? Mä en ehkä enää pian jaksa olla olemassa kun mua harmittaa ihmisten vammaisuus niin paljon. Vittu.

Silloin kun mä opiskelin yliopistossa ja kärsin siitä, etten ollut mikään megaopiskelija ja siitä, ettei oppiminen ja opiskelu ollut mulle ehkä ihan niin helppoa kuin toisille, mä ajattelin, että sitten kun mä valmistun, niin ihmiset ajattelee, että mä olenkin ihan hyvä. Mä ajattelin, että jos nyt vaan puserran tän läpi ja valmistun, niin ihmiset ajattelee, että ehkä tossa muijassa olisikin jotain, edes vähän, mitä voisi arvostaa. Mä ajattelin, että jos mä valmistun, niin kaikki on hyvin ja mua ei painosteta olemaan parempi enää. Vittu AS IF! Nyt kun on valmistunut, niin on alkanutkin vielä isompi paine siitä, että nyt pitäsis sitten tehdä oman alan töitä, koska jos ja kun en tee niin oon luuseri ja isolla ällällä. Nyt olen joku ihan väliinputoaja ja arka ja ressukka kun oon töissä jotka ei vastaa mun koulutusta. Sitä jotenki ajattelee, että ainakin ne ihmiset, jotka tuntee mut ja joita itsekin pidän fiksuina ei häiriintyisi tästä seikasta, että olen Makuunissa myymäläpäällikkönä, enkä jossain viestinnän hommissa (mitä ikinä ne sitten olisikaan), mutta vitut. Toissa päivänä onnittelin yhtä ihmistä, jota olen ennen pitänyt fiksuna ja kivana siitä, kun se oli päässyt yliopistoon opiskelemaan. Olin aidosti ja oikeasti iloinen ja onnittelin ja tyhmä vammainen kun olen menin sanomaan että "nyt sustakin tulee filosofian maisteri", niin tämä vastasi, että "joo jee sit kuitenki mäkin olen vaan jossain Makuunissa töissä kun valmistun". Eläköön! Ihanaa, eipä ollenkaan sattunut. Ja vieläkin vituttaa ja melkeinpä itkettään. HAISTA MAAILMA PASKA TAAS KERRAN.