Persoonallisuustestin mukaan:

Temperament
Flexible
Nothing seems to bother you - you sail through life crisis free. It's not that your life doesn't have its ups and downs, it's just that you handle everything without unnecessary drama and antics. You approach each day fresh, not worrying about yesterday or tomorrow. You are confident that you can handle anything that comes your way and experience has shown that you are absolutely right about this.
Interests
Thrill Seeker
You are interested in anything that is exciting and pleasurable. You're not afraid to indulge yourself - you live by your own set of rules and don't allow yourself to get hung on what others think. For the most part, you are independent and do whatever you please to do. Trying to stop you from doing something only makes you want it even more. At the end of the day - you live for life's most thrilling moments.
Amusement
Adventurous
It's a good thing that you are filled with energy and ambitions (that others sometimes find exhausting) because you're continually looking for a new adventure and exciting experience. You struggle with a continual feeling of restlessness which constantly pushes you to the next level of excitement. Once you have accomplished one thing, you are eager to accomplish something more exciting, riskier and distinguishable.
Passion
Physical
You are a cuddle bug - from a warm hug shared with your best friend to steamy sex with your partner, you enjoy every bit of human contact that you can get. You demonstrate your love for others most fluidly through physical one-on-one contact and you feel the most loved when you are being touched. You feel disconnected when you are physically isolated from others. You're a people person and a lover of all things human.

Päiviriikka on ihmistyyppi, jota maailma on täynnä. Niitä asuu paljon lähiöissä, jotka on keskiluokkaisia ja usein ne asuvat omakoti- tai rivitaloissa. Päiviriikka on naistyyppi, joka on saanut elämäänsä täyttymyksen ensin seurustelun, sitten avioliiton ja lopuksi lastensa kautta. Päiviriikka on ruma, mutta nuorempana se oli ihan ok. Se ei ole ikinä ollut kaunis tai söpö vaan se on aina ollut aika tavanomaisen näköinen. Nuorempana se kuitenkin jaksoi jumpata ja laittaa tukkaansa ja käyttää joskus jopa huorahtavia toppeja. Tätä hän teki siksi, että hän tarvitsi epätoivoisesti poikaystävän, koska hän on ihmisenä ja persoonana niin kypsymätön, että yksin hän ei ole yhtään mitään. Päivirikkan poikaystävän nimi on luultavasti Petri, mutta se voi olla myös Jani tai joku muu vastaava. Petri on insinööri ja ihan munaton jätkä, joka katsoo jääkiekkoa ja formulaa ja on kännissä täysi apina. Päiviriikka ei oikeasti rakasta Petriä eikä Petri Päiviriikkaa, mutta yhdessä he kuitenkin tuntevat olevansa jotain paljon enemmän kuin yksin ja koska muutkin heidän ystäväpiirissään seurustelevat niin kyllä heidänkin pitää. Kun Päiviriikka on saanut painostettua Petrin passiivisen agressiivisesti kihloihin on Päiviriikka onnensa kukkuloilla ja sen kunniaksi hän alkaa rupsahtamaan. Pitkä tukka leikataan lyhyeksi ja tätimäiseksi ja ja painon annetaan reilusti nousta. Päähän laitetaan mahdollisimman huomaamattomat silmälasit. Päiviriikka alkaa uskoa, että "miehet tykkää kun naisessa on jotain mistä ottaa kiinni" vaikka Päiviriikassa on sitä kyllä paljon enemmän kuin tarpeeksi. Päiviriikka alkaa myös halveksimaan hoikempiaan ja kauniimpiaan ja alkaa jopa uskomaan, että kaunis tyttö on varmasti tyhmä kana. Petri on tossun alla, koska kun Päiviriikalla kun ei ole varsinaisia omia ystäviä ei Petrikään saa nähdä ystäviään vaan hänen on pakko viettää iltansa Päiviriikan ahdistavassa läsnäolossa. Petri on munaton mies ja tottelee. Silloin harvoin kun Petri pääsee ulos tuulettumaan on alkoholin käyttö todella liioiteltua ja Petri käyttäytyy todella vammaisesti ja nolosti. Kun kihlautumisen hohde on hälventynyt, haluaa Päiviriikka naimisiin. Päiviriikka yrittää laihduttaa omiin häihinsä, mutta käsittelemätön kurjuus ja orgasmien puute saa Päiviriikan syömään suruunsa, eikä Päiviriikka koskaan laihdu. Petri ei haluaisi naimisiin, mutta toisaalta Petri ei paljoa ajattele itseään muutenkaan, eikä hän siksi halua mitään, joten kaikki on ihan samantekevää. Naimisiin mentyään Päiviriikka pitää itseään hyvin tärkeänä ihmisenä, koska hän on nyt rouva ja hänellä on ihan oikea aviomies. Hänen joka toinen lauseensa alkaa sanoin "minun mieheni Petri" vaikka kaikki tietäisivä kyllä kuka on Petri ja että Petri ja Päiviriikka tosiaan ovat naimisissa. Joka ikisessä mahdollisessa tilanteessa Päiviriikka käyttää sanoja "minun mieheni". Esimerkiksi kaupan kassalla, pankissa, työpaikalla, missä vain! Päiviriikka haluaa lapsia, koska jotkut hänen tutuistaankin ovat saaneet lapsia ja työntekeminen on Päiviriikan mielestä aika kurjaa. Petri lataa aivot täyteen mielikuvia pornografian avulla, jotta hän pystyisi tekemään lapsia Päiviriikan kanssa. Päiviriikka ei nauti seksistä, mutta lapsia on kuitenkin saatava ja pian. Ja sitten kun Päiviriikka tulee raskaaksi hän ei puhu mistään muusta kuin raskaudestaan. Häntä kiinnostavat esimerkiksi raskausviikot, niin omat kuin toistenkin kanssavalaiden. Ja kun lapsi syntyy, tuntuu Päiviriikasta kuin koko hänen surkea elämänsä olisi vihdoinkin saanut täyttymyksen. Päiviriikka ei osaa enää todellakaan puhua mistään muusta kuin synnytyksestä, ruikusta, vaipoista ja imettämisestä. Ja koska hän on äiti ja häntä väsyttää niin hän saa syödä vaikka kuinka paljon! Päiviriikka halveksuu naisia ja tyttöjä, joilla ei ole lapsia. Petri tuntee itsensä täysin ulkopuoliseksi, mutta mitä sillä on väliä! Lapsia tehdään kaiken kaikkiaan kaksi ja heidän nimensä ovat luultavasti Niko, Jesse tai jopa Nico kirjoitettuna erikoisesti C kirjaimella, taikka Jemina tai jopa Ella! Lapset ovat rumia ja heillä on rumat ja mauttomat vaatteet ja räkäiset nenät, mutta silti Päiviriikka on varma, että hän on maailman paras äiti. Päiviriikka on silti inhoittava ihminen ja kiukuttelee kaupan kassalla kun ei voi maksaa hänen miehensä pankkikortilla vaikka hän on siis rouva ja päässyt avioliittoon ja saanut jopa lapsia!

Eemeli lähti koirien taivaaseen maanantaina. Sairastuttuaan epilepsiaan Eemelin luonne alkoi muuttua ja se tuli onnettomaksi ja stressaantuneeksi. Sitä alkoi pelottaa esimerkiksi yksinoleminen ihan suunnattomasti ja se oli todella kurja jättää yksin kotiin, kun se katsoi mua pelokkaasti ja tärisi köyryssä. Kun tuli kotiin, kaikki oli tuhottu ja revitty ja Eemeli oli pissannut lattialle. Se oli stressannut niin kovaa, että koko koti haisi koiralle (koirat haisee voimakkaalle kun ne pelkää) ja lattia oli ihan täynnä karvaa (koirat tiputtaa paljon karvoja kun ne pelkää). Oli todella kamalaa jättää se joka päivä yksin, kun tiesi, että se oli Eemelille todella pelottavaa ja stressaavaa. Kenenkään ei tarvitse pelätä niin paljon joka päivä. Ja se meni vain pahemmaksi joka päivä. Myös Eemelin korvat ja tassut oli koko ajan tulehtuneet, jatkuvasti, kroonisesti, vaikka se kuinka söi kortisoonia ja antibioiittia. Se ei ollut terve koira, eikä se iloinen Emppu, joka se oli ennen ollut. Se ihana, iloinen Emppu, joka ennen heilutti kokoajan häntää ja jolla oli maailman uskomattomin huumorintaju oli hävinnyt pikku hiljaa jonnekkin. Mun vaikea, mutta niin rakas Eemeli, jonka nokkeluudesta olin ylpeä ja jonka kepposista halusin aina kertoa kaikille oli feidautunut johonkin.

1.10 maanantaina Eemelille oli varattu aika viimeiselle piikille. Päivät sitä ennen oli kamalia ja musta koko ajan tuntui, että mua oksettaa ja mun mahassa kouraisi kaiken aikaa. Oli kamala painia sen asian kanssa, että mä olen vastuussa toisen elämästä tai oikeastaan toisen kuolemasta. Mun vastuulla oli päättää siitä, että elävä olento, mulle tuttu persoona, lähetetään pois tästä maailmasta. Teenkö mä varmasti oikein? Teenkö nyt hätiköidyn päätöksen? En kai mä tee tätä liian aikaisin? Aajttele, jos mä kadun tätä myöhemmin? Päätin kuitenkin tehdä sen ja jatkuvan miettimisen jälkeen tulin siihen tulokseen, että kun sen asian ajattelee järjellä, se menee oikein. (Kiitos Tuure kun neuvoit mua, rakastan sua.)

Silloin maanantaina me lähettiin Eemelin kanssa aamukävelylle, kaikessa rauhassa. Me mentiin rantaan laiturille istumaan, sille laiturille, missä meillä oli tapana aina joskus käydä istumassa. Mä juttelin Eemelille, kerroin sille, että mä rakastan sitä ja että mä olen iloinen, että se on ollu mun elämässä. Ja me sovittiin, että me tavataan vielä, että me nähdään sitten taivaassa. Sanoin, Eemelille, että sen ei tarvi siitä stressata, että sen pitää löytää mut vaan että mä sitten kyllä etsin sen. Eemeli oli rauhallisella tuulella ja se jaksoi kuunnella mua. Aivan kuin se olis ymmärtänyt.

Sitten me käveltiin kaikessa rauhassa rantaa pitkin Suvilahteen eläinlääkärille. Oli kaunis ja syksyinen päivä. Surullinen, sumuinen ja kirpeä.

Ensin Eemelille annettiin nukuttava piikki. Sitä alkoi pian nukuttamaan ja se painoi naamaansa mun olkapäätä vasten, kun mä istuin sen vieressä lattialla. Mä autoin sen kyljelleen maahan ja silittelin sitä. Kumarruin sen ylle ja pussailin sen läppäkorvaa ja juttelin sille ja sanoin sille, että se on hieno ja kiltti poika ja että kaikki on hyvin. Eläinlääkäri otti toisen piikin valmiiksi, sen viimeisen ja kysyi halusinko mä lähteä huoneesta pois vai jäädä katsomaan kun viimeinen piikki anntetaan. Mä sanoin, että mä jään sinne Empun kaveriksi. Se piikki pistettiin ja meni hetki aikaa ja sitten Eemeli oli poissa. Sen sydän ei enää lyönyt.

Eemeli / Golden Design's Absolutey Ace 30.9.1999-1.10.2007

Elämän tienristeykset jatkuu, tosin eri suuntiin näyttää viitat. Kai. (Not?) Mutta jänniä mieltymyksiä ilman logiikkaa, WTF. Solariumia ja mustaa maalia (Why God why?). Bad judgement of character. Bad taste. Mutta it's a hair-flip. Onni on olankohautuksen päässä. Kohauta Salla kohauta! Kohauta niitä olkia! Ei millään oo mitään välii! Vittu jee ja uu ja makeeta. (Not!)

Voi vittujen elämän tienristeykset, hölmöt jutut, joissa on jotain outoa järkeä. Musiikki joka jää soimaan päässä. Heräämiset, sumenemiset ja yllättävät itkut. Voi vittu levoton olo ja siitä syntyvä yllättävä rauha ja itseensä tutustuminen. Ja minkä vitun takia paha olo tuntuu paremmalta kuin ei mitään oloa ollenkaan. Ja harhaanmenneet ymmärrykset jutuista, joita ei oikeesti ollutkaan, mutta jotka silti teki jotenkin oudon iloisiksi. Onpahan hyvä mielikuvitus. Ja miksi vitussa elämä menee eteenpäin omalla painollan ja miksi se aluksi helpottaa kun se niin menee ja miksi se sitten taas alkaakin ahdistamaan ja taas ollaan sitten ihan että hei mitäs vittua taas tapahtui. Ja miksi mä pelaan ite samaa peliä, jota mä vihaan. Ja miksi mulla on joskus jäänyt jotkut hyvät pelit ja mielenkiintoiset erät pelaamatta. Ja mitä vittua maailma? Ja miksi ja kuka ja hei koska ja mitenkäs nyt sitten tästä eteenpäin?

Niinhän siinä sitten kävi, että Irmeli alkoi odottamaan lisää vauvoja hetipian ensimmäisen poikueen jälkeen. Irmeli oli kyllä omassa häkissä, mutta Irmeli ei arvostanut yksinolemista ollenkaan vaan alkoi syömälakkoon. Se vaan kökötti häkissään ja kun sitä otti syliin se oli vaan ihan löysä. Pelästyin ja laitoin sen Aapelin kanssa. Ja heti Irmeli olikin taas oma itsensä, iloinen ja purisi. No, enhän mä sitä sitten yksin pitäny. Ja nyt on meillä kolme pikkuista pikkumarsua! Ne on täysin naurettavan näköisiä. Ihan minikokoisia ja kaikilla samallainen dorka jakaus (cresti) kuin Aapelilla. Kaikki pikkujätkiä. Kaksi mustaa ja yksi Aapeli-wanna-be. Ne on pienempiä kuin edelliset kaksi, mutta ei yhtään surkeampia, ehkä jopa reippaampia. Ja niin ihania ja iloatuottavia.

Mutta nyt Aapelilla on myös pallinpoistoaika varattuna, joten enää ei pitäisi pikkuviinereitä syntyä. Se on vähän harmi, mutta tähän on hyvä poikiminen lopettaa kun kaikki on mennyt niin hienosti.

Voi hyvä jumala taas mikä päivä. Ihmisten dorkamaisuudella ei ole mitään rajaa. En edes jaksa kertoa mitä kaikkea on tapahtunut, mutta tänään mun syytä on ollut aika moni asia. Varsinkin se, että ihmiset on niin vammasia, ettei ne muista, että elokuvat pitäs palauttaakin. Ja mun syytä on ollut myös, että jossain lastenkodissa on raskasta olla töissä ja mä mua uhkailtiin potkuilla, koska joku omien sanojensa mukaan vaikutusvaltainen nainen hommaa mulle potkut, koska hänen tyttärensä palauttaa leffat myöhässä. En itse näe täysin selvästi miksi se on mun vika, mutta onpa kuitenkin. Oikeesti, miksi ihmiset on tyhmiä ja ilkeitä? Miksi? Mä en ehkä enää pian jaksa olla olemassa kun mua harmittaa ihmisten vammaisuus niin paljon. Vittu.