perjantaina, lokakuuta 26, 2007

Päiviriikka on ihmistyyppi, jota maailma on täynnä. Niitä asuu paljon lähiöissä, jotka on keskiluokkaisia ja usein ne asuvat omakoti- tai rivitaloissa. Päiviriikka on naistyyppi, joka on saanut elämäänsä täyttymyksen ensin seurustelun, sitten avioliiton ja lopuksi lastensa kautta. Päiviriikka on ruma, mutta nuorempana se oli ihan ok. Se ei ole ikinä ollut kaunis tai söpö vaan se on aina ollut aika tavanomaisen näköinen. Nuorempana se kuitenkin jaksoi jumpata ja laittaa tukkaansa ja käyttää joskus jopa huorahtavia toppeja. Tätä hän teki siksi, että hän tarvitsi epätoivoisesti poikaystävän, koska hän on ihmisenä ja persoonana niin kypsymätön, että yksin hän ei ole yhtään mitään. Päivirikkan poikaystävän nimi on luultavasti Petri, mutta se voi olla myös Jani tai joku muu vastaava. Petri on insinööri ja ihan munaton jätkä, joka katsoo jääkiekkoa ja formulaa ja on kännissä täysi apina. Päiviriikka ei oikeasti rakasta Petriä eikä Petri Päiviriikkaa, mutta yhdessä he kuitenkin tuntevat olevansa jotain paljon enemmän kuin yksin ja koska muutkin heidän ystäväpiirissään seurustelevat niin kyllä heidänkin pitää. Kun Päiviriikka on saanut painostettua Petrin passiivisen agressiivisesti kihloihin on Päiviriikka onnensa kukkuloilla ja sen kunniaksi hän alkaa rupsahtamaan. Pitkä tukka leikataan lyhyeksi ja tätimäiseksi ja ja painon annetaan reilusti nousta. Päähän laitetaan mahdollisimman huomaamattomat silmälasit. Päiviriikka alkaa uskoa, että "miehet tykkää kun naisessa on jotain mistä ottaa kiinni" vaikka Päiviriikassa on sitä kyllä paljon enemmän kuin tarpeeksi. Päiviriikka alkaa myös halveksimaan hoikempiaan ja kauniimpiaan ja alkaa jopa uskomaan, että kaunis tyttö on varmasti tyhmä kana. Petri on tossun alla, koska kun Päiviriikalla kun ei ole varsinaisia omia ystäviä ei Petrikään saa nähdä ystäviään vaan hänen on pakko viettää iltansa Päiviriikan ahdistavassa läsnäolossa. Petri on munaton mies ja tottelee. Silloin harvoin kun Petri pääsee ulos tuulettumaan on alkoholin käyttö todella liioiteltua ja Petri käyttäytyy todella vammaisesti ja nolosti. Kun kihlautumisen hohde on hälventynyt, haluaa Päiviriikka naimisiin. Päiviriikka yrittää laihduttaa omiin häihinsä, mutta käsittelemätön kurjuus ja orgasmien puute saa Päiviriikan syömään suruunsa, eikä Päiviriikka koskaan laihdu. Petri ei haluaisi naimisiin, mutta toisaalta Petri ei paljoa ajattele itseään muutenkaan, eikä hän siksi halua mitään, joten kaikki on ihan samantekevää. Naimisiin mentyään Päiviriikka pitää itseään hyvin tärkeänä ihmisenä, koska hän on nyt rouva ja hänellä on ihan oikea aviomies. Hänen joka toinen lauseensa alkaa sanoin "minun mieheni Petri" vaikka kaikki tietäisivä kyllä kuka on Petri ja että Petri ja Päiviriikka tosiaan ovat naimisissa. Joka ikisessä mahdollisessa tilanteessa Päiviriikka käyttää sanoja "minun mieheni". Esimerkiksi kaupan kassalla, pankissa, työpaikalla, missä vain! Päiviriikka haluaa lapsia, koska jotkut hänen tutuistaankin ovat saaneet lapsia ja työntekeminen on Päiviriikan mielestä aika kurjaa. Petri lataa aivot täyteen mielikuvia pornografian avulla, jotta hän pystyisi tekemään lapsia Päiviriikan kanssa. Päiviriikka ei nauti seksistä, mutta lapsia on kuitenkin saatava ja pian. Ja sitten kun Päiviriikka tulee raskaaksi hän ei puhu mistään muusta kuin raskaudestaan. Häntä kiinnostavat esimerkiksi raskausviikot, niin omat kuin toistenkin kanssavalaiden. Ja kun lapsi syntyy, tuntuu Päiviriikasta kuin koko hänen surkea elämänsä olisi vihdoinkin saanut täyttymyksen. Päiviriikka ei osaa enää todellakaan puhua mistään muusta kuin synnytyksestä, ruikusta, vaipoista ja imettämisestä. Ja koska hän on äiti ja häntä väsyttää niin hän saa syödä vaikka kuinka paljon! Päiviriikka halveksuu naisia ja tyttöjä, joilla ei ole lapsia. Petri tuntee itsensä täysin ulkopuoliseksi, mutta mitä sillä on väliä! Lapsia tehdään kaiken kaikkiaan kaksi ja heidän nimensä ovat luultavasti Niko, Jesse tai jopa Nico kirjoitettuna erikoisesti C kirjaimella, taikka Jemina tai jopa Ella! Lapset ovat rumia ja heillä on rumat ja mauttomat vaatteet ja räkäiset nenät, mutta silti Päiviriikka on varma, että hän on maailman paras äiti. Päiviriikka on silti inhoittava ihminen ja kiukuttelee kaupan kassalla kun ei voi maksaa hänen miehensä pankkikortilla vaikka hän on siis rouva ja päässyt avioliittoon ja saanut jopa lapsia!